Ylitorniolainen Neea Alaniemi käy Ruotsissa töissä, mutta maksaa veronsa Suomeen – Hakemusten käsittely voi viedä aikaa
Ylitorniolaiset Marjetan veljekset hoitavat sisarussuhteensa samalla, kun tekevät metsätyöt: ”Ei olla niin vanhaksi eletty, että olisi riitaa tullut”
Jouluna on lupa laulaa – ”Laulaminen parantaa immuunijärjestelmää”, Ylitornion kanttori Merja Lohilahti kertoo
Mäntyrannan porotilalla Pellossa käy asiakkaita 21 eri maasta – ”Rovaniemellä on liikaa turisteja, täällä on rauhallisempaa”
Härät ovat ylitorniolaisen Elsa Huhtasen erikoisuus – Suomessa sonnien kastraatio on vielä harvinaista
Ylitornion Kainuunkylässä asuu kahdeksaa kieltä taitava kirjailija – ”Äimistyin, kun ihmisten kanssa voi puhua mistä vaan”
Ylitornion vuoden kulttuuripalkitun keittiöstä saa halutessaan vaikka kuivalihavelliä – Vieraanvaraisuus on Kaisa Koivistolla verissä
”Timanttirekka olisi hieno” – Lapset kertovat ajatuksiaan kulkuvälineistä ja liikenneturvallisuudesta Ylitorniolla
”Ei pidä paikkaansa laisinkaan” – Martti Korpi jätti oikaisuvaatimuksen Tyynelän tilaa koskevasta päätöksestä
Ylitorniolainen Anneli Pirttimaa ei ollut äitinsä tukena tämän viimeisinä hetkinä, mutta auttaa nyt yksinäisiä vanhuksia
Pellon vuoden urheilija ja SM-mitalisti Emil Ranta unelmoi pingiksen huipulle pääsystä, mutta pitää jalat maassa
Totuus- ja sovintokomission jälkeinen aika on saamelaisille toiveikas, karesuvantolainen poliitikko Tuomas Aslak Juuso uskoo
”Timanttirekka olisi hieno” – Lapset kertovat ajatuksiaan kulkuvälineistä ja liikenneturvallisuudesta Ylitorniolla
Ville halusi silmien laserleikkaukseen heti kun mahdollista – ”Mitä aiemmin menee, sitä kauemmin siitä ehtii hyötyä”