Lapselle säästäminen on yhä yleisempää ‒ jo 40 eurolla kuukaudessa voi kerryttää turvaa tulevaisuuteen
Hilla Groupin hallituksen puheenjohtaja Vesa Kaunisto sai hämmentyneeltä henkilöstöltä tukun tiukkoja kysymyksiä
Jokkisharrastuksessa liikkuvat isot rahat, halvimmillaankin aloittaminen maksaa tuhansia euroja – ”Jos en ajaisi, olisin varmaan miljonääri”
Lapha: Ensi vuoden talousarvio on erittäin tiukka, mutta lähtökohtana on, että asukkaiden palvelut pystytään turvaamaan
Lapin kunnanjohtajien ansioissa rajut erot – Suurimmat tulot yli nelinkertaiset pienimpään verrattuna
Hilla Group -konserni paransi selvästi tulostaan – printtimediamyynnissä jatkunut laskusuhdanne painoi tuloksen puoli miljoonaa euroa tappiolle
Viimeinen kyläkoulu Ylitorniolla sulkee ovensa – "Yksi vaikeimmista päätöksistä", sanoo sivistysjohtaja
Koulutusyritys Finest Futurea haetaan konkurssiin — Yritys on tuonut ulkomaalaisia opiskelijoita Pellon ja Ylitornion lukioihin
”Tarvitsemme moneen asiaan lisää rahoitusta” – Saamelaisten totuus- ja sovintokomission valtiolle tekemillä ehdotuksilla on vaikutuksia Laphaan
Yhteen hiileen puhaltaminen pelasti Turtolan ryhmiksen – Uuden puheenjohtajan mukaan tapahtumat toivat mukanaan positiivisiakin asioita
Suopunginheitto on noussut saamelaisyhteisössä tärkeäksi kilpailumuodoksi – Lauantaina kisataan Marianpäivillä Enontekiön Hetassa
Ville halusi silmien laserleikkaukseen heti kun mahdollista – ”Mitä aiemmin menee, sitä kauemmin siitä ehtii hyötyä”