Selvitimme, onko Sodankylän talousvesi turvallista, nikkelin raja-arvot ylittänyt näyte oli otettu Sattasessa
Lukijalta: Tuulivoimalan perustuksia ei voi vain maisemoida – ympäristöön liukenee haitallisia ainesosia
Pello haluaa investoida toimivaan vesihuoltoon, jotta matkailu pääsee kasvamaan Ritavaaralla ja Miekojärvellä
Jolankilaiset vaativat demokratiaa ja kuulluksi tulemista: vesi on huoltovarmaa, kun se tulee puhtaana vaarasta ja luonnon paineella ilman sähköä
Jolangin yhdysvesijohto rakennetaan jäällä ja upotetaan rantaveteen – hanketta varten jäädytetään kilometrien mittainen jääkaista
Kaksinkertaisesti palkittu ylitorniolainen sairaanhoitaja Sirpa Uusimaa on huolissaan hyvinvointialueen rahoituksesta – ”Rahoitusmalli on täysin päin peetä”
”Tekisi mieli lähteä maailmalle, mutta ensin pitää tienata vähän” – Ylitorniolainen Vilma Hiltunen juhlii kaksoistutkintoa itsenäisyyspäivän aattona
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella
Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio luovuttaa loppuraporttinsa tänään – ”Toivottavasti tämä avaa polkua sovinnolle”