Pellon vuoden urheilija ja SM-mitalisti Emil Ranta unelmoi pingiksen huipulle pääsystä, mutta pitää jalat maassa
”Ammattilaiseksi ulkomaille” – Ylitorniolta kotoisin olevalle Mico Myllymäelle Men’s Physiquen SM-kultaa
Peräpohjolan Poropojat jo neljännen kerran ballhockeyn SM-ykkösiä - elokuussa haettiin hopeapysti Páňa Cupista
Bigga Alakorvalle SM-pronssia Taitaja-kilpailussa: ”Työnantajat arvostavat osallistumista kisaan, sillä se kertoo että ala kiinnostaa”
Sodankyläläinen Joni Iivari innostui kädenväännöstä 11 vuotta sitten – Pian hän kisaa Euroopan mestaruudesta
Et-Po-kasvatit Sikorski ja Kenttämaa lähtivät Rovaniemeltä suurempiin seuroihin – ”RoKi:ssa nousi tie pystyyn”
”Ei pidä paikkaansa laisinkaan” – Martti Korpi jätti oikaisuvaatimuksen Tyynelän tilaa koskevasta päätöksestä
Ylitorniolainen Anneli Pirttimaa ei ollut äitinsä tukena tämän viimeisinä hetkinä, mutta auttaa nyt yksinäisiä vanhuksia
”Timanttirekka olisi hieno” – Lapset kertovat ajatuksiaan kulkuvälineistä ja liikenneturvallisuudesta Ylitorniolla
Torniolaakson merkitys huoltovarmuudelle nousi puheenaiheeksi, kun Ruotsin tankkeja kuljetettiin rajan yli
Pellon vuoden urheilija ja SM-mitalisti Emil Ranta unelmoi pingiksen huipulle pääsystä, mutta pitää jalat maassa
Totuus- ja sovintokomission jälkeinen aika on saamelaisille toiveikas, karesuvantolainen poliitikko Tuomas Aslak Juuso uskoo
”Timanttirekka olisi hieno” – Lapset kertovat ajatuksiaan kulkuvälineistä ja liikenneturvallisuudesta Ylitorniolla
Ylitorniolainen Anneli Pirttimaa ei ollut äitinsä tukena tämän viimeisinä hetkinä, mutta auttaa nyt yksinäisiä vanhuksia
Ville halusi silmien laserleikkaukseen heti kun mahdollista – ”Mitä aiemmin menee, sitä kauemmin siitä ehtii hyötyä”