Näin Itä-Lapin kunnat sijoittuvat elinvoimaa mittaavassa alueiden tutkimuksessa – Tutkimuksen tehnyt konsulttiyhtiö: Maaseudun matkailukunnat ovat taantumalle immuuneja
Lapselle säästäminen on yhä yleisempää ‒ jo 40 eurolla kuukaudessa voi kerryttää turvaa tulevaisuuteen
103-vuotias Ylitornion Osuuspankki fuusioitui suurempaan– Laura Harju-Autti iloitsee uudesta työnkuvastaan
Puolustusteollisuus on nyt etusijalla yritystukien saajana – Mika Rinne on auttanut Pellon yrityksiä jo kymmenen vuotta
Pohjois-Lapin kunnat käynnistävät alueellisen opintolainahyvityskokeilun ensimmäisenä Suomessa – ”Ollaan nyt kerrankin rohkeita”, sanoo Inarin kunnanjohtaja Tommi Kasurinen
Ylitornion Osuuspankki myös mukaan uuteen Pohjolan Osuuspankkiin – seitsemän pankkia saman ”katon” alle
Kaksinkertaisesti palkittu ylitorniolainen sairaanhoitaja Sirpa Uusimaa on huolissaan hyvinvointialueen rahoituksesta – ”Rahoitusmalli on täysin päin peetä”
”Tekisi mieli lähteä maailmalle, mutta ensin pitää tienata vähän” – Ylitorniolainen Vilma Hiltunen juhlii kaksoistutkintoa itsenäisyyspäivän aattona
Hyvinvointijohtaja pitää valtionrahoitusta riittämättömänä – Lapin aluehallitukselta talousarvio, joka on kuusi miljoonaa miinuksella
Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio luovuttaa loppuraporttinsa tänään – ”Toivottavasti tämä avaa polkua sovinnolle”