Paikallisuutiset

Hirvikoirakasvattajilla monta nälkäistä suuta ruokittavana – pennut jäävät omiin käsiin

Muiden koirarotujen ohella myös hirvikoirarotujen kysyntä on laskenut reilusti viime vuosista. Korona-aikaan koiran kanssa oli aikaa harrastaa ja olla metsällä.

Jämtti eli jämtlanninpystykorva on maassamme lukumääräisesti selvästi suurin hirvikoirarotu. Viime vuosina niiden kysyntä on laskenut samalla, kun hirvikanta on pienentynyt. Kuva: Johanna Lipponen

Perinteisinä hirvikoirarotuina pidettyjen jämtlanninpystykorvien sekä norjanharmaidenhirvikoirien kysyntä on koko Suomessa laskenut. Monelle kasvattajalle pentuja jää omiin hoiviin.

Suomen harmaahirvikoirajärjestön puheenjohtajan Jukka Immosen mukaan ero esimerkiksi 2000-luvun alkuun on suuri.

– Jämtl

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä