Paikallisuutiset
Kännykkäkielto voimaan Pellonkin peruskouluun
Elokuun alussa voimaan astuva perusopetuslain uudistus kieltää puhelimien käytön opetustilanteissa, mutta Tornionlaaksossa se viedään astetta pidemmälle. Ylitornion sivistyslautakunta on päättänyt, että peruskouluissa puhelimet kerätään jatkossa säilöön kouluaikana. Samoin tehdään tästä lähtien myös Pellossa.
Tulevana syksynä Pellonkin oppilaiden kännykät pistetään koulupäivän ajaksi säilöön. Uusien järjestyssääntöjen mukaan ala- ja yläkoululaiset eivät saa käyttää puhelimiaan koulupäivän aikana lainkaan. Säädös liittyy uudistuvaan perusopetuslakiin.
Pellon peruskoulun ja lukion rehtori Alex Ylinärä kerto