Paikallisuutiset

Lapselle täytyy antaa aikaa – koulupsykologi muistuttaa, että kotona olisi hyvä keskustella mieltä järkyttäneistä tapahtumista

Ainiovaaran koululla tapahtui alkuviikosta ikävä välikohtaus, jota poliisi tutkii raiskausepäilynä. Poliisi aloitti tutkimisen törkeänä raiskauksena, mutta muutaman päivän päästä lievensi rikosnimikettä epäilyksi lapsen raiskaukseksi. Epäilty on maahanmuuttajataustainen, ja koulun henkilökunta on huolissaan vihapuheiden lisääntymisestä. Kuva: Johanna Lipponen

Ikävän välikohtauksen seurauksena myös vihapuheet ja rasismi ovat lisääntyneet koulussa. Koulussa on tarjolla runsaasti tukea ja apua, jonka toivotaan kasvattavan lasten turvallisuuden tunnetta koulussa.

Ylitornion koulukeskuksen maanantaiset tapahtumat ovat herättäneet huolta niin koulussa kuin sen ulkopuolella. Ikävässä välikohtauksessa osapuolisina olivat kaksi koulun oppilasta, ja poliisi tutkii sitä raiskausepäilynä.

Koulupsykologi Mika Nevala muistuttaa, että lapsen ja nuoren kanssa olisi hyvä

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä