Paikallisuutiset
”Monipuolinen pitää pienellä paikkakunnalla olla”– Jenni Salmi hoitaa vanhuksia ja ajaa vaikka taksia
Ylitorniolainen Jenni Salmi on ehtinyt elämänsä aikana tehdä varsin montaa työtä. Toukokuussa hän perusti yrityksen, Kotona-Tukena, jonka nimi jo kertoo toimialan.
– Pienellä paikkakunnalla on oltava monipuolinen, toteaa nyt muutaman kuukauden yrittäjän saappaita sovitellut Jenni Salmi.
Hän käy auttamassa vanhuksia kotitöissä, tekee ruokaa, siivoaa, ulkoiluttaa, auttaa asioiden hoidossa. Kaikkea mahdollista, mitä asiakas ei itse pysty tekemään. Alkukesästä oli