Paikallisuutiset
Oulun yliopisto: Nykyihmisen selkävaivojen syy voi löytyä nikamien kehityksestä
Selän evolutiivisesta kehityksestä löytyy lisävalaistusta nykyihmisen tavallisiin selkävaivoihin. Noin kahdensadan viime vuoden aikana tapahtunut nikaman solmun pyöristyminen on uuden tutkimuksen mukaan saattanut heikentää nikamien kestävyyttä ja välilevyjen terveyttä, kertoo Oulun yliopisto tiedotteessaan.
– Suurin osa ihmisistä kärsii elämänsä aikana jonkinlaisista selkäkivuista. On arveltu, että syyt selkävaivoihin juontavat ihmisen pystyasennosta. Tätä tukee myös se, että muilla ihmisapinoilla selkäsairaudet vaikuttavat olevan harvinaisempia. Uusi havainto on, että nikaman muodolla voi olla merkity