Paikallisuutiset
Simbonen laukoi paikatulla polvella, myös Turunen potkaisi pallon verkon perukoille
Sirkkakosken Sisun naiset jatkoivat viime viikonloppuna kolmosdivisioonan pelejään Pohjois-Pohjanmaalla. Otteluita oli kaksi: ensimmäinen lauantaina Kempeleessä Sarkkirannan Ajaxin vieraana (4-1) ja toinen sunnuntaina Oulussa ONS/2:sta (4-1) vastaan. Vaikka Sirsin kausi onkin pisteiden valossa alkanut alavireisesti, on sillä vielä täysin realistiset mahdollisuudet ylempään jatkosarjaan.
Lauantain kamppailuun Sirsi lähti matalalla blokilla. Ajax painoi pelin Sirsin kenttäpuoliskolle. Sisun maalivahti Hanna-Maria Koskenniemi teki muutaman hienon torjunnan ja ottelu pysyi tasatilanteessa.
20 minuutin pelin jälkeen kotijoukkue kuitenkin onnistui ottamaan johtoaseman, kun Tuuli-Sofia Tur