Tenon lohimäärä kasvoi viime kesänä, mutta kalastuksen avaaminen vaatisi merkittävää lisäkasvua ‒ ”Nopeita ratkaisuja ei ole”
Katso videolta jätekierroksemme: Väärin kierrätetty sähkötyökalu voi pahimmillaan pilata koko jäte-erän käyttökelvottomaksi
Katso videot: Polaariyö laskeutui Inarin Kirkonkylän ylle – Inarilaisen toimittajat kysyivät miten kaamos on otettu vastaan
”Yksinäisyys ei vaivannut, mutta nälkähän siellä oli jatkuvasti”, tunnusti hyväntuulinen Alone Suomi 2025 -voittaja Esa Karpoff
Kansallispuiston kovikset voivat pärjätä myös tulevaisuuden pimeässä ja kosteassa sienten valtakunnassa
Maria Siekasta vietiin lapsena metsään, eikä se aina ollut mukavaa – Nyt Kittilän luonto on henkireikä
”Kovia mettäkoiria molemmat, mutta ehkä pohjis on lempeämpi kotona” - Koppelohaukut veti Ivaloon pohjanpystykorvia ja suomenpystykorvia ympäri Suomen
Metsästyksestä saa enemmän irti kun oma koira onnistuu — Eino Yritys sanoo, että hyvä haukku on tarpeeksi tiheä ja kantava
Arktiset virtavedet ovat herkkiä typpikuormitukselle – kyttyrälohen aiheuttama ravinnelisäys huolestuttaa tutkijoita
Riutulan pilkit keräsi kansan Muddusjärven jäälle - ”Nämähän on kunnan ykköskisat”, vakuutti kisaveteraani Sinikka Siivikko
Ylitorniolainen Anneli Pirttimaa ei ollut äitinsä tukena tämän viimeisinä hetkinä, mutta auttaa nyt yksinäisiä vanhuksia
”Ei pidä paikkaansa laisinkaan” – Martti Korpi jätti oikaisuvaatimuksen Tyynelän tilaa koskevasta päätöksestä
”Timanttirekka olisi hieno” – Lapset kertovat ajatuksiaan kulkuvälineistä ja liikenneturvallisuudesta Ylitorniolla
Torniolaakson merkitys huoltovarmuudelle nousi puheenaiheeksi, kun Ruotsin tankkeja kuljetettiin rajan yli
Totuus- ja sovintokomission jälkeinen aika on saamelaisille toiveikas, karesuvantolainen poliitikko Tuomas Aslak Juuso uskoo
”Timanttirekka olisi hieno” – Lapset kertovat ajatuksiaan kulkuvälineistä ja liikenneturvallisuudesta Ylitorniolla
Ylitorniolainen Anneli Pirttimaa ei ollut äitinsä tukena tämän viimeisinä hetkinä, mutta auttaa nyt yksinäisiä vanhuksia
Ville halusi silmien laserleikkaukseen heti kun mahdollista – ”Mitä aiemmin menee, sitä kauemmin siitä ehtii hyötyä”