Aavasaksan Master Plan valmistuu keväällä – Uutena avauksena Arctic Riviera, Juhamatti Konttaniemi sanoo
”Jokin on pahasti vialla Käsivarren luonnossa” – Luontokuvaaja Jorma Luhta on nähnyt pohjoisessa muutoksen, eikä se näytä hyvältä
Ylitornion kunta otti kantaa lohenkalastuksen rajoituksiin – ”Merialueella sitä tulisi ennemmin säädellä”
Lintuharvinaisuus teki ensivisiittinsä Lappiin – Kuvaajille tuttavalliseksi heittäytynyt pronssi-iibis viihtyi Kemijärven keskustassa lähes kuukauden
Viivi Matinlompolo ja Waltteri Wallén päättivät yhdistää työn ja harrastuksen – valittiin Pellon vuoden nuoriksi yrittäjiksi
Lintuharvinaisuus teki ensivisiittinsä Lappiin – Kuvaajille tuttavalliseksi heittäytynyt pronssi-iibis viihtyi Kemijärven keskustassa lähes kuukauden
Nokipannu kulkee yhä Vilho Molkoselän mukana metsällä, Markku Junttila muistaa ajan, jolloin oraviakin pyydettiin syötäväksi
”Timanttirekka olisi hieno” – Lapset kertovat ajatuksiaan kulkuvälineistä ja liikenneturvallisuudesta Ylitorniolla
”Ei pidä paikkaansa laisinkaan” – Martti Korpi jätti oikaisuvaatimuksen Tyynelän tilaa koskevasta päätöksestä
Ylitorniolainen Anneli Pirttimaa ei ollut äitinsä tukena tämän viimeisinä hetkinä, mutta auttaa nyt yksinäisiä vanhuksia
Pellon vuoden urheilija ja SM-mitalisti Emil Ranta unelmoi pingiksen huipulle pääsystä, mutta pitää jalat maassa
Totuus- ja sovintokomission jälkeinen aika on saamelaisille toiveikas, karesuvantolainen poliitikko Tuomas Aslak Juuso uskoo
Ville halusi silmien laserleikkaukseen heti kun mahdollista – ”Mitä aiemmin menee, sitä kauemmin siitä ehtii hyötyä”