Yle: Valtaosa suojeluun tulevista vanhoista metsistä sijoittuisi Lappiin – Kriteereistä väännetään vielä
Ylitorniolla oudosti käyttäytyneen hirven salaisuus selvisi – katso video kesystä hirvestä keskellä kylää
Uittoperinnevideot kertovat kovasta työstä Lapin jokivarsilla – lisää videoita julki Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivän kunniaksi
”Sellaisia tukkimettiä ei enää olekaan kuin Porttipahdan savotoilla oli” – 65 vuotta sitten Jaakko Forsman ajoi kaksi päivää traktorilla savotalle Isojoelta Sodankylään Laitin kylän perukoille
Uusi tietopaketti helpottaa metsäalan esittelyä nuorille –monella alueella osaavista työntekijöistä on pulaa
Metsäkoneen kuljettaminen on tarkkaa työtä – ”Ihmiset kysyvät kuka metsätyöt teki, ei sitä, kauan siinä meni”
Mitä tarkoittaa metsikön erirakenteisuus tai pieni kierto? – Metsien rakenne ja kehitys -sanasto on nyt julkaistu
”Ei pidä paikkaansa laisinkaan” – Martti Korpi jätti oikaisuvaatimuksen Tyynelän tilaa koskevasta päätöksestä
”Timanttirekka olisi hieno” – Lapset kertovat ajatuksiaan kulkuvälineistä ja liikenneturvallisuudesta Ylitorniolla
Ylitorniolainen Anneli Pirttimaa ei ollut äitinsä tukena tämän viimeisinä hetkinä, mutta auttaa nyt yksinäisiä vanhuksia
Pellon vuoden urheilija ja SM-mitalisti Emil Ranta unelmoi pingiksen huipulle pääsystä, mutta pitää jalat maassa
Totuus- ja sovintokomission jälkeinen aika on saamelaisille toiveikas, karesuvantolainen poliitikko Tuomas Aslak Juuso uskoo
”Timanttirekka olisi hieno” – Lapset kertovat ajatuksiaan kulkuvälineistä ja liikenneturvallisuudesta Ylitorniolla
Ylitorniolainen Anneli Pirttimaa ei ollut äitinsä tukena tämän viimeisinä hetkinä, mutta auttaa nyt yksinäisiä vanhuksia
Ville halusi silmien laserleikkaukseen heti kun mahdollista – ”Mitä aiemmin menee, sitä kauemmin siitä ehtii hyötyä”