Leader-toimintaa jo 30 vuotta: ”Eihän kukaan voinut kuvitella, että ihmiset voisivat itse päättää, miten kehittävät aluettaan”
Martin Pilkin 20-vuotisjuhlavuoden tapahtuman järjestelyt ovat jo vauhdissa: ”Hitsaa järjestäjäporukan yhteen”
Pelkosenniemi valittiin Suomen toiseksi parhaaksi matkailualueeksi – Itä-Lappi oli hyvin esillä matkamessuilla Helsingissä
Juha Tapio, Mikael Gabriel ja Elastinen nähdään Ahvensalmen kentällä ensi kesänä – Kemijärvi-festivaalin koko esiintyjäkaarti on nyt selvillä
”Olemme kuunnelleet yleisön palautetta ja toiveita” – Kemijärvi-festivaalin ensimmäiset viisi ensi kesän esiintyjää julki
YliVoLi suuntaa ensi kesänä Gymnaestradaan – yhdessäolo, ilo ja innostus houkuttelevat voimistelemaan ja liikkumaan
Pellon kunta suunnittelee Turtolan ryhmäpäiväkodin sulkemista – kyläläiset vaativat päätöksentekoon faktoja ja malttia
Ylitorniolainen Anneli Pirttimaa ei ollut äitinsä tukena tämän viimeisinä hetkinä, mutta auttaa nyt yksinäisiä vanhuksia
”Ei pidä paikkaansa laisinkaan” – Martti Korpi jätti oikaisuvaatimuksen Tyynelän tilaa koskevasta päätöksestä
”Timanttirekka olisi hieno” – Lapset kertovat ajatuksiaan kulkuvälineistä ja liikenneturvallisuudesta Ylitorniolla
Torniolaakson merkitys huoltovarmuudelle nousi puheenaiheeksi, kun Ruotsin tankkeja kuljetettiin rajan yli
Totuus- ja sovintokomission jälkeinen aika on saamelaisille toiveikas, karesuvantolainen poliitikko Tuomas Aslak Juuso uskoo
”Timanttirekka olisi hieno” – Lapset kertovat ajatuksiaan kulkuvälineistä ja liikenneturvallisuudesta Ylitorniolla
Ylitorniolainen Anneli Pirttimaa ei ollut äitinsä tukena tämän viimeisinä hetkinä, mutta auttaa nyt yksinäisiä vanhuksia
Ville halusi silmien laserleikkaukseen heti kun mahdollista – ”Mitä aiemmin menee, sitä kauemmin siitä ehtii hyötyä”