Paikallisuutiset
Reväsvaaran tuulipuiston rakentaminen ehkä mahdollista jo vuoden päästä
Kaavaehdotuksen suomenkieliseen yleisötilaisuuteen Ylitorniolla osallistui noin 15 henkilöä, joista suurin osa etäyhteyksin. Ruotsinkieliseen tilaisuuteen osallistui yli 20 henkilöä, joista suurin osa oli paikan päällä. Mikäli kaava hyväksytään tänä vuonna, eikä siitä valiteta, rakentaminen voidaan aloittaa jo ensi syksynä.
Ylitornion Reväsvaaran tuulipuisto on joidenkin mielestä ikuisuushanke. Sen suunnittelua aloitti lähes kymmenen vuotta sitten UPM, joka sittemmin on myynyt hankkeen saksalaisomisteiselle Energiequellelle.
Rakentamisen mahdollistava kaavakin on jo kertaalleen hyväksytty Ylitornion valtuustossa, mutta